Antikristus vie huipulle ja takaisin

Friedrich Nietzsche

Moraalifilosofi Friedrich Nietzsche (1844-1900) oli välttämätön lenkki valistuksen ajan, Ranskan vallankumouksen ja jälkiteollisen aatepluralismin välissä. Hänen filosofiansa on usein sisäisesti niin ristiriitaista, että siitä ovat voineet poimia teesinsä poliittiset äärilaidat, sekä vasemmisto että oikeisto. Ja jollei siitä ole löytynyt juuri sopivia lyömäaseita, on Nietzschen nimiin tarvittaessa pantu myös aivan puuta-heinää. Näin toimivat esimerkiksi Saksan kansallissosialistit, toki Nietzschen henkistä perintöä valvoneen Elisabeth-sisaren innokkaalla myötävaikutuksella.

Nietzschen keskeisiin oppeihin kuuluva käsite yli-ihmisestä on ymmärretty väärin sekä vahingossa että tahallaan, mikä nyt kenenkin tarve on ollut. Natsit uskottelivat, että yli-ihminen on fyysinen (arjalainen) yksilö, herrakansa, joka saa alistaa orjakansan. Nietzsche kuitenkin tarkoitti henkistä ja moraalista ylevöitymistä, jonka avulla ihmisyys voi kohota nihilismin yläpuolelle. Samalla käsite yli-ihmisestä sisältää luonnollisesti vapautumisen uskonnoista ja ihmisen kohottautumisen omaksi jumalakseen.

Filosofian, runojen ja aforismien lisäksi Nietzsche kirjoitti myös omia sävellyksiä, lähinnä yksinlauluja. Tyylillisesti hän on myöhäisromantikko hieman Hugo Wolfin tapaan, mutta säveltäjänä hän ei ole sinänsä merkittävä. Tärkeämpää on hänen taidefilosofiansa; taide oli Nietzschen lempiaihe, ja hänen vaikutuksensa 1900-luvun taiteen murrokseen oli täysin ratkaiseva. Ilman Nietzscheäkin meillä varmaan olisi atonaalisuus, futurismi, dadaismi, surrealismi - koko moderni taide - mutta niiden syntymiseen olisi varmasti mennyt verrattoman paljon kauemmin. Nietzsche riisui romantiikan käsitevaatteet yhden toisensa jälkeen niin vastaansanomattomasti, että länsimaisen taiteen oli 1900-luvulle tultaessa kerta kaikkiaan pakko uudistua.

Yksi vahvimmin Nietzschestä vaikuttuneista taiteilijoista oli säveltäjä Richard Strauss (1864-1949). Romantiikan myöhäisvaiheessa ihmisen sankarillisuus ja ”maailmasta irrottautuminen” näyttäytyivät mahdollisina ja tämä ihanne innosti Straussin säveltämään kaksi Nietzschen syvästi inspiroimaa sinfonista runoa, Also sprach Zarathustran ja Alppisinfonian (“Eine Alpensinfonie”, op. 64). Strauss oli müncheniläinen käyrätorvensoittajan poika, josta jo nuorella iällä tuli Saksan keisarikunnan uuden musiikin toivo, sillä hänellä näytti olevan kykyä ja intoa syventää myöhäisromantiikan ilmaisua juuri ajan hengen ja aatteiden mukaisesti. Strauss oli myös yksi aikansa parhaista kapellimestareista, joten hän pystyi antamaan omille teoksilleen erinomaisia esityksiä suurimmilla estradeilla. Hänen liekkinsä valaisi välillä muitakin: Strauss mm. johti Jean Sibeliuksen viulukonserton nykyisen version kantaesityksen Berliinissä 1905.

Ensimmäiset päiväkirjamerkinnät Alppisinfoniasta ovat vuodelta 1911, ja varhaisimmat luonnokset niinkin kaukaa kuin vuodelta 1899, mutta varsinainen sävellystyö on otaksuttavasti tapahtunut vasta vuosina 1914-15. Kantaesityksen Strauss johti Dresdenin Kuninkaallisen orkesterin (Hofkapelle) konsertissa lokakuussa 1915. Noin 50-minuuttinen Alppisinfonia on viimeinen Straussin suurista sinfonisista sävellyksistä. Teos on kirjoitettu jättimäiselle orkesterille (kaikkiaan 125 soittajaa!), jossa on mm. 20 käyrätorvea (joista neljä on wagnertuubia ja osa esiintymislavan ulkopuolella), mutta pienemmätkin kokoonpanot voivat teosta esittää. Teoksen valtava dynaaminen skaala johti siihen, että kun levy-yhtiö Polydor valmisti kaikkien aikojen ensimmäisen CD-testilevyn vuonna 1979, sille taltioitiin juuri Alppisinfonia.

Richard Strauss (Max Oppenheimerin lyijykynäpiirros, 1931.
Valokuva: OT Räihälä)

Alppisinfonia on yksiosainen, ohjelmallinen teos. Sinfonia sanan tavanomaisessa merkityksessä se ei ole alkuunkaan, vaan yhtenäinen sinfoninen runo, jolla on taustanaan eräänlainen tarina. Alkuperäisessä partituurissa teoksella oli alaotsikkona "Antikristus", minkä taustalla oli Nietzschen vuonna 1888 julkaisema samanniminen essee. "Kutsun Alppisinfoniaa "Antikristukseksi" tässä tarkoituksessa: moraalinen puhdistuminen tapahtuu ihmisen omien toimien kautta, vapautuminen työnteon kautta ja luonnon ikuisen kunnian palvomisella", säveltäjä kirjoitti. Luultavasti Strauss havaitsi jo varhain, että Nietzscheä tulkitaan mielivaltaisesti, ja kenties väärinymmärryksen pelossa hän poisti tuon haasteen heittävän alaotsikon.

Alppisinfonia koostuu 22:sta keskeytyksettä soitettavasta taitteesta, joilla maalaillaan kiipeäminen vuoren huipulle ja laskeutuminen sieltä alas. Retki alkaa ennen auringonnousua ja päättyy vasta seuraavana yönä. Aamuyö vaelletaan matalien soitinten luomassa pimeydessä, kunnes herääminen alkaa ja johtaa majesteettiseen, kirkkaaseen auringonnousuun. Saapuminen metsään tuo musiikkiin varjoja, joista päästään kiivettäessä ylöspäin. Lyhyt vaellus puron viertä tuo vesiputoukselle, joka sekin on lähinnä pienehkö koski. Täällä nähdään "ilmestys" (Erscheinung), jonka jälkeen matka vie kukkaketojen kautta vuoristoniitylle, jossa lehmänkellot kalisevat. Sieltä eksytään väärälle polulle, joka vie tiheikköön ja sankan aluskasvillisuuden sekaan. Huippua lähestyttäessä päästään kuitenkin jo jäätikölle, mistä seuraa vaarallisia tilanteita. Raikuvat pasuunat ilmoittavat vihdoin vuoren huipulle saapumisesta ja oboen hellä melodia saa kiipeilijän istahtamaan vetääkseen henkeä. Tätä suorastaan häikäisevää näköalaa kelpaa pysähtyä ihailemaan pidemmäksikin aikaa.

Kohta vuoristossa nousee sumu ja auringon valo himmenee vähitellen, ja niin vaeltaja vaipuu elegiseen tunnelmaan. Alpeilla on kuitenkin alkamassa myrsky, jota edeltää tietysti tyyni mutta pahaenteinen vaihe. Viheltävät tuulet nostavat myrskyn, joka pieksää pelotonta kiipeilijää uhkaavasti. Rankimman riehuntansa jälkeen rajuilma kuitenkin laantuu juuri ennen auringonlaskua. Vaeltajan sydän lienee puhdistunut, sillä urkujen siivittämä epilogi kielii syvästä mielenrauhasta. Lopuksi yö taas saapuu.

Nousu vuoren huipulle on luonnollisesti symbolinen: ihminen kohottautuu epäolennaisen yläpuolelle. Kuulijan sietää tiedostaa, että orkesterille Alppisinfonian esittäminen edellyttää kirjaimellisesti nousua arjen yläpuolelle, sen verran vaativa teos se on, ja etenkin soolokäyrätorvensoittaja toimii vuorikiipeilijänä, jonka polulla on kosolti vaaroja.

(Julkaistu Radion sinfoniaorkesterin ohjelmassa 24.5.2017)

Katso Hessische Rundfunk -orkesterin, eli Frankfurtin radion orkesterin esitys Alppisinfoniasta. Kapellimestarina on Andrés Orozco-Estrada.