Matkalle musiikkiin

On turvallisinta haaveilla sellaisista asioista, jotka eivät voi toteutua. Tämä lienee yksi syy ns. ihmelapsikultin olemassaololle. Ihmelapsi – tai lapsinero – on satumaisine kykyineen peili, jota me vetelät aikuiset voimme vain huokaillen katsoa ja pohtia, miksi emme saaneet ulosmitattua omaa lahjakkuutamme – sikäli kun sitä nyt koskaan olikaan. Musiikin historia tuntee koko joukon ihmelapsia. Lapsinero-säveltäjistä musiikin kaanoniin on jäänyt yleensä vain niitä, jotka ovat luoneet merkittävää taidetta myös aikuisena, ja heidät tunnetaan nimenomaan aikuisena tehdystä musiikista. Tunnettuja esimerkkejä ovat vaikkapa W.A. Mozart ja Sergei Prokofjev. Moni muu ihmelapsi on unohtunut. Kuinka usein kuulemme vaikkapa Juan Crisostomo Arriagan tai Josef Rheinbergerin musiikkia? Aika siis näyttää, lunastaako esimerkiksi oman aikamme lapsinero Alma Deutscher (s. 2005) paikkansa taidemusiikin kaanonissa. Hänen rasitteenaan ei onneksi enää ole sukupuoli, kuten oli toisen ihmelapsen, Deutscheria ...

Sinfoniaorkesterille ja kuorolle sävelletyn Myriadin taustalla on kirjaimellisesti myriadi ideoita, impulsseja ja kokemuksia. Olin vuonna 2008 valmistelemassa Radion sinfoniaorkesterin konsertin televisiointia Helsingin Johanneksenkirkossa. Sen laajat lehterit ja kirkkokaiku toivat mieleeni renessanssin responsoriolaulun, jossa eri kuororyhmät laulavat kuin vuoropuhelua käyden. Miksen hyödyntäisi sitä joskus? Mainitsin asiasta vieressäni istuneelle orkesterin intendentti Tuula Sarotielle, mutta unohdin sen kohta. Kesäkuussa 2013 Tuula ilokseni kysyi, olisinko yhä kiinnostunut toteuttamaan tuon idean, Musiikkitalon sali kun tarjoaisi oivalliset olosuhteet. Kukapa ei olisi, kun RSO kutsuu?! Oli alusta pitäen selvää, että kirjoittaisin tekstin itse. Musiikillisia ideoita minulla oli jo vähintään – no, myriadi – muttei mitään kuningasajatusta tekstistä. En tiennyt, mitä halusin kuoron laulavan. Hylkäsin monta kehittelemääni aihetta. Usein taiteelliset solmut avautuvat yllättä...