Matkalle musiikkiin

Kirkon reformaatiosta puhuttaessa on paikallaan muistaa, ettei ns. uskonpuhdistus hetkauttanut suomalaisia kovinkaan paljon. Katolinen kirkko toki vaikutti myös näillä raukoilla rajoilla, mutta ennen Kustaa Vaasan ja reformaation aikaa yhteiskunta Pohjanlahden tällä puolen oli varsin järjestäytymätön. Ihmiset kastettiin, helvetillä uhkailtiin, sotaväkeen otettiin, verot kiskottiin, selkänahat revittiin. Feodaaliherrat lihoivat eikä kansalla ollut kirkonmäkeä tai kyläkeinua kummempaa sosiaalista mediaa, jossa raivota. Kuningas Kustaa Vaasa kääntyi vuonna 1527 Martin Lutherin kannattajaksi, mutta kokiko hän katolisen uskon niin saastaiseksi, että se piti “puhdistaa”? Tuskinpa - eiköhän tässä keikauksessa painanut enemmän se, että kuningas saattoi näin vähentää kirkon vaikutusvaltaa ja takavarikoida valtiolle sen sangen huomattavan omaisuuden. Kun hallinto Suomen alueella vakiintui, kansa oli jo luterilaista. Mutta jäikö suomalaisesta muinaisuskosta kytemään kristinuskoon jotain? Ehkä;...

On turvallisinta haaveilla sellaisista asioista, jotka eivät voi toteutua. Tämä lienee yksi syy ns. ihmelapsikultin olemassaololle. Ihmelapsi – tai lapsinero – on satumaisine kykyineen peili, jota me vetelät aikuiset voimme vain huokaillen katsoa ja pohtia, miksi emme saaneet ulosmitattua omaa lahjakkuutamme – sikäli kun sitä nyt koskaan olikaan. Musiikin historia tuntee koko joukon ihmelapsia. Lapsinero-säveltäjistä musiikin kaanoniin on jäänyt yleensä vain niitä, jotka ovat luoneet merkittävää taidetta myös aikuisena, ja heidät tunnetaan nimenomaan aikuisena tehdystä musiikista. Tunnettuja esimerkkejä ovat vaikkapa W.A. Mozart ja Sergei Prokofjev. Moni muu ihmelapsi on unohtunut. Kuinka usein kuulemme vaikkapa Juan Crisostomo Arriagan tai Josef Rheinbergerin musiikkia? Aika siis näyttää, lunastaako esimerkiksi oman aikamme lapsinero Alma Deutscher (s. 2005) paikkansa taidemusiikin kaanonissa. Hänen rasitteenaan ei onneksi enää ole sukupuoli, kuten oli toisen ihmelapsen, Deutscheria ...